Mitä fysioterapia on?

​

Fysioterapia on terapiaa, jonka keskeisenä tavoitteena on ylläpitää ja parantaa ihmisten toimintakykyä ja liikkumista. Yleensä fysioterapian toimenpiteet kohdentuvat synnynnäisen vamman, sairauden, tapaturman tai ikääntymisen aiheuttamaan alentuneen toimintakyvyn edistämiseen fysioterapeuttisen ohjauksen ja neuvonnan, terapeuttisen harjoittelun sekä manuaalisen terapian keinoin. Kipu- ja oirehoitoina käytetään mm. fysikaalisia hoitoja. Fysioterapia on osa julkista ja yksityistä sosiaali-, terveys-, ja kuntoutuspalvelujärjestelmää.

Fysioterapiassa arvioidaan kuntoutujan terveyttä, liikkumista, toimintakykyä ja toimintarajoitteita hänen toimintaympäristössään. Arvioinnin perusteella laaditaan fysioterapiasuunnitelma, jota myös seurataan. Fysioterapeutti arvioi myös apuvälinetarvetta ja ohjaa niiden käyttöä. Kuntoutujaa aktivoidaan ja ohjataan ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään, toimintakyvystään ja niiden edistämiseen liittyvistä valinnoista yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.

​

Fysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, joka on suorittanut fysioterapeutin ammattikorkeakoulututkinnon. Lääkintävoimistelija ja erikoislääkintävoimistelija ovat vanhoja ammattinimikkeitä.

​

Fysioterapia on oma tieteenalansa, jossa lähtökohtana ovat sen ajankohtaiset kysymykset, kuten fysioterapian ja sen menetelmien vaikuttavuus sekä näyttöön perustuvan fysioterapian kehittäminen. Perustutkimuksella laajennetaan fysioterapian tietopohjaa esim. terapiamenetelmen valintojen perustelemiseksi. Lisäksi tehdään tutkimusta fysioterapian kliinisiin käytäntöihin liittyvien menetelmien arvioinnista.

Vaikuttavuuden vaatimus on oleellinen osa fysioterapiaa. Fysioterapiassa vaikuttavuudella tarkoitetaan tavoitteiden mukaisten tulosten saavuttamista. Vaikutus ilmenee muutoksena ihmisen tilassa esim. liikkumiskyvyssä tai vaikuttavuus on ihmisen tilan vakaana pitämistä esim. kävelykyvyn säilyminen.

​

Fysikaaliset hoidot

Fysikaalisilla hoitomenetelmillä on erittäin pitkä historia lääketieteessä. Ennen lääkehoitoja lääkärillä oli käytettävissä vain fysikaalisia, mekaanisia ja psyykkisiä hoitovaihtoehtoja. Kylmää ja lämpöä on käytetty vuosituhansien ajan kiputilojen ja sairauksien hoidossa. 

Fysikaalisiin hoitomenetelmiin kuuluvat mm. pinta- ja syvälämpöhoidot, sähköiset kivunhoitomenetelmät, mekaaniset hoidot, sekä valo- ja vesihoidot. Fysikaalisia hoitomenetelmiä voidaan ryhmitellä seuraavasti: 

​

Fysikaalisten hoitomenetelmien ryhmittely: 

​

• Lämpöhoidot (thermotherapia) 

• pintalämpöhoidot 

• syvälämpöhoidot 

• kylmähoidot 

• Valohoidot (infrapuna/UV-valo) 

• Mekaaniset hoidot 

• hieronta 

• manuaalinen lymfaterapia 

• vetohoidot 

• painepussipuristushoito 

• mobilisoivat hoidot 

• manipulaatiohoito 

• Sähköiset kivunhoitomenetelmät

• TENS 

• interferenssivirrat 

• mikrovirrat 

• muut sähköiset kivunhoitomenetelmät, mm. tiernaaliset virrat, kalvaaniset virrat jne. 

• sähköärsytyshoidot 

 

Lämpöhoitojen vasta-aiheet

Pinta- ja syvälämpö hoidot: heikentynyt verenkierto, heikentynyt ihotunto, ikä (lapset, vanhukset), ihosairaudet ja vammat

Kylmähoidon vasta-aiheet: huonontunut valtimoverenkierto, hoitoalueen ihon lämpötunnon häiriö, kylmäallergia, fibroottiset jäykistyneet (reuma)nivelet.

 

Sähkökipuhoitojen vasta-aiheet

Sähkökipuhoitojen antaminen on vasta-aiheista, jos potilaalla on sydämentahdistin tai rytmihäiriöitä. Raskauden aikana ei sähköhoitoja tulisi toteuttaa, varsinkaan vatsan tai selän alueelle ulottuen. Ihotulehdus, avoin ihohaava ja voimakas ihottuma ovat myös sähköhoidon toteutuksen vasta-aiheita. Osa potilaista kokee sähkön epämiellyttävänä tuntemuksena ja ei halua sähköhoitoa. Hoitoalueen kasvaimet, tuberkuloosi ja muut paikalliset ihovauriot sekä verenvuototaipumus on huomioitava hoitoa suunniteltaessa.